Arvostaminen

Päämiehen omistama kiinteistö tai asunto-osake tulee vuositilissä arvostaa käypään arvoonsa. Useimmiten maistraatille riittää pelkkä edunvalvojan varovainen arvio arvosta, mutta myös ammattilaisen arviota voidaan pyytää. Lähtökohtaisesti kiinteistön arvo ei muutu, eli ensimmäinen arvio arvosta merkitään vuositilistä toiseen. Maistraatti voi vaatia selvitystä, jos vuositilistä ilmenee kiinteistön tai asunto-osakkeen arvon muuttuminen tilikauden aikana. Jos kiinteistön tai asunto-osakkeen arvo on muuttunut tilikauden aikana, voi tiliin liittää selvityksen muutoksen perusteista tai mainita siitä yleiskatsauksessa.

Kiinteistön kulut

Kulut niin kiinteistön kuin asunto-osakkeenkin osalta tulee jakaa omistusosuuksien suhteessa. Jos päämies omistaa kiinteistöstä esimerkiksi kolmasosan, vastaa hän kiinteistön menoista vain oman osuutensa suhteelliseen määrään asti.

Vuositilissä tulee myös ilmoittaa, onko kiinteistö tai asunto-osake päämiehen omassa käytössä. Jos päämies ei tosiasiassa kykene käyttämään omistamaansa kiinteistöä, ei hänen kustannuksellaan tule teettää esimerkiksi kunnostustöitä. Tällainen tilanne voi aktualisoitua esimerkiksi kesämökin kohdalla, kun päämies omistaa kiinteistön ja lapset käyttävät mökkiä ja haluavat sitä kunnostaa. Lähtökohtaisesti kiinteistön omistaja vastaa kiinteistön kuluista, mutta näissä tilanteissa tulee harkita tarkkaan, onko toimi päämiehen edun mukaista. Kunnostustoimenpiteitä ei aina voida perustella edes kiinteistön arvonnousulla; jos kiinteistöä ei aiota myydä, ei päämies tule itse hyötymään arvonnoususta.

Kiinteistön ollessa tyhjillään

Edunvalvojan tulee hoitaa päämiehensä omaisuutta niin, että omaisuus ja sen tuotto voidaan käyttää päämiehen hyödyksi ja tyydyttämään hänen henkilökohtaisia tarpeitaan. Lähtökohtaisesti päämiehen omistama asunto ei saa olla tyhjillään, ellei sen voida katsoa olevan päämiehen edun mukaista. Useimmiten tyhjillään oleva asunto-osake aiheuttaa kuluja, kuten yhtiövastikemaksuja. Tällöin on yleensä päämiehen edun mukaista myydä tai vuokrata asunto-osake. Toisaalta edunvalvojan on säilytettävä omaisuus, jolla on päämiehelle erityistä arvoa. Toisaalta omaisuutta, jolla on tunnearvoa, ei voida loputtomiin säilyttää, jos päämiehellä ei ole siihen varaa. Asunnon myynti edellyttääkin kokonaisharkintaa.

Kiinteistön ja asunto-osakkeen myyntiin tarvitaan maistraatin lupa. Sen sijaan asunto-osakkeen vuokraamiseen lupaa ei tarvita, jos tehty vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Jos irtisanomisaika sovitaan niin pitkäksi, että sopimus rinnastuu yli viisi vuotta voimassa olevaan määräaikaiseen sopimukseen, lupa kuitenkin tarvitaan. Määräaikaisen vuokrasopimuksen solmimiseen tarvitaan aina lupa.

Asunnon tai kiinteistön vuokraamisessa tulee huomioida, että edunvalvoja voi olla esteellinen solmimaan vuokrasopimuksen, jos kyseessä on edunvalvojan läheinen. Tällöin ajettava etu saattaa olla jokin muu kuin päämiehen. Tilanne, jossa vuokralainen maksaa vain näennäistä vastiketta, rinnastetaan omaisuuden lahjoittamiseen. Edunvalvoja ei saa lahjoittaa päämiehensä omaisuutta.

Nopeaa apua lakiasioihin.