Myyjän on luovutettava asunnon hallinta ja asunnon omistus- tai hallintaoikeutta osoittavat asiakirjat asunnon ostajalle sovittuna ajankohtana. Osapuolten on mahdollista vapaasti sopia luovutusajankohdasta. Asunnon hallinnan ja siihen liittyvien asiakirjojen luovutuksesta säädellään asuntokauppalaissa.

Asunnon hallintaan oikeuttavien asiakirjojen luovutus

Asiakirjat, jotka osoittavat asunnon omistus- tai hallintaoikeuden, on luovutettava ostajalle pääsääntöisesti samana ajankohtana kuin asunnon hallintakin. Tästä on kuitenkin mahdollista sopia toisin.

Myyjää ei voida velvoittaa luovuttamaan asunnon hallintaa tai asunnon omistus- ja hallintaoikeutta koskevia asiakirjoja ennen kuin ostaja on maksanut kauppahinnan. Jos osapuolet ovat kuitenkin sopineet, että kauppahinta tai osa kauppahinnasta erääntyy vasta myöhemmin maksettavaksi vasta myöhemmin, on tilanne erilainen ja myyjä voi joutua luovuttamaan kyseiset asiakirjat ostajalle.

Asunnon hallintaoikeuden kirjaaminen kauppakirjaan

Kauppakirjaan on järkevä kirjata, milloin asunnon tai vastaavasti rakennuksen hallinta luovutetaan ostajalle. Kauppakirjaan on esimerkiksi mahdollista kirjata, että ”Hallintaoikeus siirtyy ostajalle 1.1.2020 kun kauppahinta on kokonaisuudessaan maksettu.”  Jos kuitenkaan mitään ei ole kirjattu, hallintaoikeus siirtyy ostajalle luonnollisesti omistusoikeuden siirtymisen yhteydessä. Omistusoikeus puolestaan siirtyy kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä, ellei toisin ole sovittu.

Lue vastaavasti lisää uuden asunnon hallinnan luovutuksesta.

Nopeaa apua lakiasioihin.