Mikä on henkilön kotikunta?
Kotikuntalain yhtenä tavoitteena on vähentää henkilön kotikunnan määräytymiseen liittyvää byrokratiaa. Suomen perustuslain mukaan oleskelun ja asumisen vapaus kuuluu kansalaisten perusoikeuksiin. Väestökirjalainsäädännön kotipaikan määräytymistä koskevat säännökset on aikaisemmin usein koettu tätä perusoikeutta rajoittaviksi.
Nykyisen lain mukaan henkilön kotikunta on se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunnaksi katsotaan äidin kotikunta lapsen syntyessä.
Jos henkilöllä on taas käytettävissään useita asuntoja tai jos hänellä ei ole lainkaan asuntoa, niin hänen kotikunnaksi katsotaan se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan. Lisäksi edellytetään, että hänellä on tuohon kuntaan edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys.
Jollei henkilön omaa käsitystä kotikunnastaan ei ole voitu selvittää, hänen kotikuntansa on se kunta, johon hänellä katsotaan olevan kiintein yhteys asumisensa, perhesuhteidensa, toimeentulonsa ja muiden vastaavien seikkojen johdosta. Tässä ilmenee selkeästi perustuslain turvaama oleskelun ja asumisen vapaus. Nykyään valtion tavoitteena ei ole enää niin suoraan puuttua henkilön kotikunnan määräytymiseen, vaan kansalaiset saavat itse päättää missä kunnassa he asuvat.
Henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa enintään vuoden kestävästä työtehtävästä, opiskelusta, sairaudesta tai muusta näihin rinnastettavasta syystä. Näiden vieraalla paikkakunnalla olojen katsotaan olevan luonteeltaan tilapäisiä. Toinen asia on, jos henkilö tekee muuttoilmoituksen väestörekisteriin, jossa hän ilmoittaa muuttonsa toiseen kuntaan olevan pysyvää. Tällöin hänellä tulee kuitenkin aina olla pysyvä osoite tuossa uudessa kunnassa. Käytännössä jonkun tuttavan tai sukulaisen asunnon osoite voi joskus palvella tätä tarkoitusta
Nopeaa apua lakiasioihin.