Hyvä perintätapa on erilainen kuluttajiin ja elinkeinonharjoittajiin kohdistuvassa perinnässä. Perinnällä tarkoitetaan toimia, joiden tarkoituksena on saada velallinen maksamaan erääntyneet velkansa. Perintätoimilla on myös merkitystä velan vanhentumisen kannalta. Saatavien perinnästä annetuista säännöksistä ei yleensä saa poiketa velallisen vahingoksi.

Velallisella on aina oltava todellinen mahdollisuus reagoida perintään. Tämä tarkoittaa sitä, että velalliselle on varattava maksamiseen tai huomautuksen esittämiseen aikaa vähintään 14 päivää laskettuna siitä, kun velallisen voidaan olettaa vastaanottaneen maksumuistutuksen.

Hyvä perintätapa – perinnässä ei saa:

1) antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja maksun laiminlyönnin seuraamuksista tai muista velallisen kannalta merkityksellisistä seikoista;

2) aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa;

3) vaarantaa velallisen yksityisyyden suojaa.

Vanhentunutta tai muusta syystä lakannutta saatavaa ei saa periä. Perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Perinnässä on suhtauduttava vastuullisesti maksujärjestelyihin. Viime kädessä lain soveltamista ja hyvän perintätavan sisällöstä kuluttajaperinnässä päättää markkinatuomioistuin.

Kuluttajavirasto on myös antanut periaateohjeiston hyvän perintätavan periaatteista.


Lue lisää velkajärjestelystä.

Lähde §: laki saatavien perinnästä


Suomen Juristit Oy
21.12.2016
(Päivitetty 19.11.2021)

 

Nopeaa apua lakiasioihin.