Irtaimen esineen vuokran suuruus määräytyy vuokranantajan ja vuokralaisen välisellä vapaalla sopimuksella. Vuokra sovitaan lähestulkoon aina tietyksi rahasummaksi, mutta vuokra voidaan suorittaa myös muilla tavoin jos osapuolet niin sopivat. Vuokran määrää ei tarvitse sopia tarkkana lukuna, vaan on mahdollista sopia laskutavasta jonka mukaan vuokran määrä määritellään.

Lähtökohtaisesti vuokran määrä säilyy koko sopimussuhteen ajan sen suuruisena kuin on sopimusta tehtäessä sovittu. Vuokran määrän muuttaminen edellyttää yleensä joka kerta vuokranantajan ja vuokralaisen yhteistä yksimielistä päätöstä. Vuokrasuhteen osapuolilla on oikeus vuokrasuhteen aikana vapaasti sopia keskenään vuokran määrän korottamisesta tai alentamisesta, tai muista muutoksista.

Irtaimen esineen vuokran suuruus – kohtuullistaminen

Vuokranantajalla ei ole yksipuolista oikeutta korottaa vuokraa, vaan korotuksen on perustuttava kummankin sopijapuolen tahtoon. Kohtuuton sopimusehto voi tulla arvioitavaksi oikeustoimilain kohtuuttomuusperusteella. Kohtuutonta ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.


Lue lisää irtaimen esineen vuokran maksusta.

Lähde §: laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (oikeustoimilaki)


Suomen Juristit Oy
21.12.2016
(Päivitetty 25.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.