Kiinteistökaupan lykkäävä ehto on kauppakirjaan otettu ehto, jonka perusteella kiinteistön omistusoikeus siirtyy ostajalle vasta myöhemmin, kun sovittu ehto täyttyy.

Kiinteistökaupan lykkäävä ehto

Kiinteistökaupasta tulee osapuolia sitova sen jälkeen, kun kauppakirja on allekirjoitettu. Omistusoikeus kiinteistöön voi siirtyä joko kauppakirjan allekirjoituksin tai myöhemmin. Maakaari antaa mahdollisuuden kaupan purkuun, jos kaupan kohteena olevassa kiinteistössä on olennainen virhe. Tämän, suoraan laista johtuvan purkuoikeuden lisäksi, osapuolet voivat kauppakirjassa sopia lykkäävästä tai purkavasta kiinteistökaupan ehdosta.

Lykkäävä ehto tarkoittaa esimerkiksi sitä, että omistusoikeus kaupan kohteeseen siirtyy ostajalle vasta sitten, kun kauppahinta on kokonaisuudessaan maksettu. Kiinteistökaupan toteutuminen loppuun saakka on siis sidottu myöhemmin toteutuvaan tapahtumaan, yleensä kauppahinnan maksuun.

Purkava ehto tarkoittaa puolestaan sitä, että kauppa purkaantuu, ellei ostaja esimerkiksi maksa kauppahintaa sovittuna ajankohtana. Kauppahinta voidaan maksaa kaupantekotilaisuudessa kokonaan tai se voidaan sopia maksettavaksi myöhemmin kokonaan tai erissä. Tällaisessa tilanteessa, missä kauppahinta maksetaan myöhemmin, voidaan kiinteistökauppa tehdä sellaisella purkavalla ehdolla, että mikäli kauppahintaa ei maksetakaan, kauppa purkaantuu.

Lykkäävässä ehdossa omistusoikeus siis pysyy kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeenkin vielä myyjällä ja siirtyy ostajalle vasta sen jälkeen, kun kauppahinta on kokonaisuudessaan maksettu. Purkavaa ehtoa käytettäessä puolestaan omistusoikeus siirtyy heti ostajalle, mutta se palautuu myyjälle, jos kauppahintaa ei maksetakaan.

Lykkäävä tai purkava ehto ei ole sitova, ellei sitä ole otettu kauppakirjaan. Se ei ole sitova myöskään siltä osin kuin se on sovittu olemaan voimassa viittä vuotta pidemmän ajan kaupantekopäivästä. Jollei ehdon voimassaoloaikaa ole merkitty kauppakirjaan, se on voimassa viisi vuotta.

Kanne purkavan ehdon käyttämisestä eli kiinteistön palauttamisesta myyjälle on pantava vireille viimeistään kolmen kuukauden kuluessa ehdon voimassaolon päättymisestä.

Nopeaa apua lakiasioihin.