Kiinteistökaupan purkava ehto on kauppakirjaan otettu ehto, jonka perusteella myyjä tai ostaja saa kaupan teon jälkeen purkaa kaupan, jos ehto täyttyy.

Kiinteistökaupan purkava ehto

Kiinteistökaupasta tulee osapuolia sitova sen jälkeen, kun kauppakirja on allekirjoitettu. Omistusoikeus kiinteistöön voi siirtyä joko kauppakirjan allekirjoituksin tai myöhemmin. Maakaari antaa mahdollisuuden kaupan purkuun, jos kaupan kohteena olevassa kiinteistössä on olennainen virhe. Tämän, suoraan laista johtuvan purkuoikeuden lisäksi, osapuolet voivat kauppakirjassa sopia ns. purkavasta ehdosta.

Purkava ehto tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että kauppa purkaantuu, ellei ostaja maksa kauppahintaa sovittuna ajankohtana. Kauppahinta voidaan maksaa kaupantekotilaisuudessa kokonaan tai se voidaan sopia maksettavaksi myöhemmin kokonaan tai erissä. Tällaisessa tilanteessa, missä kauppahinta maksetaan myöhemmin, voidaan kiinteistökauppa tehdä sellaisella purkavalla ehdolla, että mikäli kauppahintaa ei makseta, kauppa purkaantuu.

Purkavan ehdon sijasta voidaan käyttää myös lykkäävää ehtoa. Lykkäävä ehto tarkoittaa esimerkiksi sitä, että omistusoikeus kaupan kohteeseen siirtyy ostajalle vasta sitten, kun kauppahinta on kokonaisuudessaan maksettu. Purkavaa ehtoa käytettäessä siis omistusoikeus siirtyy heti ostajalle, mutta palautuu myyjälle, jos kauppahintaa ei makseta. Lykkäävässä ehdossa omistusoikeus pysyy myyjällä ja siirtyy ostajalle vasta sen jälkeen, kun kauppahinta on kokonaisuudessaan maksettu.

Purkava tai lykkäävä ehto ei ole sitova, ellei sitä ole otettu kauppakirjaan. Se ei ole sitova myöskään siltä osin kuin se on sovittu olemaan voimassa viittä vuotta pidemmän ajan kaupantekopäivästä. Jollei ehdon voimassaoloaikaa ole merkitty kauppakirjaan, se on voimassa viisi vuotta.

Kanne purkavan ehdon käyttämisestä eli kiinteistön palauttamisesta myyjälle on pantava vireille viimeistään kolmen kuukauden kuluessa ehdon voimassaolon päättymisestä.

Nopeaa apua lakiasioihin.