Mitä ovat tavalliset velkakirjat?

Nimetylle henkilölle asetettua velkakirjaa nimitetään tavalliseksi velkakirjaksi. Tavallisen velkakirjan luovutus ei yleensä tuota uudelle velkojalle parempia oikeuksia kuin luovuttajalla oli. Mikäli velallisella on saaminen velkakirjan luovuttajalta, niin hän voi kuitata tuon saamisensa luovuttajalta. Kuittaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista, jos velallinen on hankkinut saamisensa vasta sen jälkeen, kun hän jo tiesi velkakirjan luovutuksesta tai hänen olisi tullut vähintäänkin epäillä luovutuksen tapahtuneen.

Joskus käy niin, että velallinen suorittaa maksun tavallisen velkakirjan luovutuksen jälkeen luovuttajalle. Tällainen suoritus on pätevä, jos velallinen maksoi velkansa perustellusti vilpittömässä mielessä. Velallinen ei ole tuolloin tiennyt, eikä hänen olisi pitänytkään tietää, ettei luovuttajalla enää ollut oikeutta saada maksua. Tavallisen velkakirjan luovutus ei sido luovuttajan velkojia ilman luovuttajan tai luovutuksen saajan ilmoitusta velalliselle.

Nopeaa apua lakiasioihin.