Asunnon tarkastusvelvollisuus koskee lähinnä käytetyn asunnon kauppaa, josta säädellään asuntokauppalain 6 luvun 12 ja 19 §:ssä. Samoja säädöksiä sovelletaan kuitenkin myös uuden asunnon kauppaan silloin, kun asunto myydään vasta sen valmistumisen jälkeen.

Tarkastusvelvollisuus uuden asunnon kaupassa

Uuden asunnon ostajalla ei ole velvollisuutta tarkastaa asuntoa valmistumisvaiheessa. Ostajalla ei myöskään ole tarkastusvelvollisuutta keskeneräiseen asuntoon, sillä tällainen tarkistus ei välttämättä antaisi oikeaa käsitystä asunnon laatu- ja varustelutasosta. Tästä huolimatta ostaja ei voi virheenä vedota sellaiseen seikkaan, josta hänen voidaan olettaa tienneen kauppaa tehtäessä.

Jos uusi asunto on jo valmis sitä myytäessä, ostajan edellytetään tekevän huolellinen tarkastus ennen lopullista ostopäätöstä, mutta esimerkiksi rakennusteknisten seikkojen suhteen tarkastukselle ei aseteta ankaria vaatimuksia. Ostajan voidaan sen sijaan edellyttää havaitsevan esimerkiksi sen, jos asunnon pintamateriaalit poikkeavat tyypiltään toivotusta.

Ostajan selonottovelvollisuus

Ostajalle on laissa määritetty ennakkotarkastus- ja selonottovelvollisuus. Tämä edellyttää, että kaupan kohde on päällisin puolin huolellisesti tarkistettu. Mikäli kaupan kohteeseen liittyy keskeisiä asiakirjoja, on myös niihin tutustuttava ennen kaupan tekoa.

Selonottovelvollisuuden laajuus määrittyy tapauskohtaisesti. Ostajalta edellytettävät toimenpiteet määrittyvät muun muassa kaupan kohteen iän, kunnon ja ostajan tietämystason perusteella. Lähtökohtaisesti voidaan olettaa, että uusi rakennus on paremmassa kunnossa kuin vanha rakennus, johon voidaan perustellusti odottaa kohdistuvan enemmän ikääntymisen merkkejä kuin uuteen rakennukseen. Tämä johtuu lähinnä kunnostustarpeista, jotka liittyvät vanhoihin rakennustapoihin ja käytettyihin materiaaleihin.

Mikäli harkitset vanhemman rakennuksen ostamista, on suositeltavaa kääntyä rakennusteknisen asiantuntijan puoleen tai vaihtoehtoisesti vaatia kohteelle asianmukaista kuntotarkastusta suoritettavaksi. Näin menetellessään ostaja saa tarvittavat tiedot kaupan kohteen todellisesta kunnosta ja mahdollisista korjaustarpeista. Samalla ostaja tulee täyttäneeksi lain edellyttämän selonottovelvollisuuden rakennuksen tarkastamisen osalta.

Lue lisää asunnon tarkistuksesta ennen kaupantekoa sekä käytetyn asunnon tarkastuksesta.

Suomen Juristit Oy
11.02.2020
(Päivitetty 14.07.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.