Puolisoiden avio-oikeuden alaista omaisuutta on mahdollista rajoittaa erinäisin keinoin, esimerkiksi avioehtosopimuksella, testamentilla, lahjakirjalla tai sovittelussa. Avio-oikeus ja sen alaisuuteen kuuluvaa omaisuutta on mahdollista rajoittaa myös sivullisen toimesta. Avio-oikeuden yksipuolinen poistaminen on mahdollista tehdä koskemaan vain toista puolisoa.

Avio-oikeus

Puolisoilla on lain mukaan oikeus puoleen avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöstä. Kyseisestä pääsäännöstä voidaan kuitenkin poiketa ja oikeutta puolisoiden avioliiton alaiseen omaisuuteen on mahdollista rajoittaa tai se voidaan sulkea kokonaan pois.

Puolisoiden avio-oikeuden laajuuteen voivat vaikuttaa ne sivulliset, jotka testamenttaavat tai lahjoittavat omaisuuttaan ja haluavat suojata testamentatun tai lahjoitetun omaisuuden joutumista ”vääriin käsiin”. Tällaisilla toimilla puolisoiden vanhemmat voivat suojata omaa omaisuuttaan esimerkiksi uusioperheiden lapsilta, jotka eivät ole isovanhempien biologisia jälkeläisiä. Näin ollen esimerkiksi suvun vanhasta perhetilasta eivät riitelisi aviopuolisoiden lapset, jotka eivät ole yhteisiä.

Avioehtosopimus

Avioehtosopimuksella puolisot voivat avioliiton aikana tai ennen sitä tehdä sopimuksen siitä, kuinka varallisuus eron tai kuolemantapauksen sattuessa jakaantuu. Avioehtosopimuksella on mahdollista rajata avio-oikeuden ulkopuolelle omaisuus, jonka puoliso tulee myöhemmin avioliiton aikana saamaan. Tällainen saatava voi olla esimerkiksi puolison saama lahja tai perintö.

Avioehtosopimus tehdään kirjallisesti. Sopimus jätetään Digi- ja väestötietovirastoon rekisteröitäväksi. Rekisteröinnin jälkeen avioehtosopimus astuu voimaan.

Avio-oikeuden yksipuolinen poistaminen toisen puolison toimesta

Avioliittolaissa on määritelty erityistilanne, jossa toinen puolisoista voi yksipuolisesti poistaa kummankin avio-oikeuden. Tilanne konkretisoituu silloin, kun toisen puolison omaisuus on luovutettu konkurssiin ja toinen puoliso voi tällöin poistaa molempien puolisoiden avio-oikeuden. Avio-oikeuden poistamisesta on ilmoitettava vähintään vuoden kuluessa konkurssin alkamisesta.

Osituksen sovittelu

Avio-oikeuden alaisen omaisuuden rajoittaminen on mahdollista myös ositusvaiheessa osituksen sovittelun yhteydessä. Lähtökohtaisesti ositusta sovitellaan, mikäli ositus itsessään johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen tai siihen, että toinen puoliso saisi huomattavaa perusteetonta taloudellista etua.

Avio-oikeus määräys sivullisen toimesta —testamentti ja lahjakirja

Testamentissa tai lahjakirjassa voidaan määrätä, ettei saajan mahdollisella puolisolla, nykyisellä taikka tulevalla, ole avio-oikeutta perittävään tai lahjoitettavaan omaisuuteen. Tällaiset testamentti- ja lahjakirjamääräykset ovat yleisiä.

 

Nyt voit kätevästi myös itse laatia avioehtosopimuksen Laki24:n rakentamalla valmiilla pohjalla!

Nopeaa apua lakiasioihin.