Onko juridisesti pätevää toteuttaa perinnöstä luopuminen hyväksymällä testamentti ilman erillistä perinnöstäluopumisilmoitusta? Voi olla pätevää. Yleisesti annetaan ohje, jonka mukaan perinnöstä luopuminen tehdään kirjallisesti toimittamalla erillinen perinnöstäluopumisilmoitus esim. pesänhoitajalle. Perinnöstä luopuminen voi tapahtua kuitenkin myös siten, että perillinen hyväksyy perittävän tekemän testamentin.

Testamentin hyväksyminen merkitsee sitä, että perillinen luopuu testamentin moiteoikeudesta. Jos testamentti on tehty siten, ettei perillinen saa mitään jäämistöstä ja jos perillinen hyväksyy tällaisen testamentin, eli luopuu moiteoikeudesta testamenttia kohtaan, tarkoittaa tämä sitä, että perillinen tosiasiassa luopuu perinnöstä.

Testamentin hyväksyminen merkitsee rintaperillisen osalta yleensä myös sitä, että rintaperillinen luopuu lakiosastaan. Tämä sääntö ei ole yksiselitteinen ja rintaperillinen voi aina luopua testamentin moiteoikeudesta mutta samalla pidättää itsellään oikeuden vaatia lakiosaa.

Perittävän testamentin hyväksyminen voi tapahtua joko perittävän eläessä tai tämän kuoltua. Ennen perittävän kuolemaa tapahtuva testamentin hyväksyminen annetaan kirjallisesti testamentin tekijälle. Perittävän kuoltua testamentin hyväksymistä koskeva tahdonilmaisu tehdään joko suoraan alkuperäiseen testamenttiin tai, kuten yleensä, erilliseen testamentin tiedoksiantoa koskevaan asiakirjaan. Testamentin hyväksyminen voidaan tehdä myös esim. perunkirjoitustilaisuudessa, jossa testamentti luetaan, näytetään alkuperäinen testamentti läsnäolijoille ja kirjataan tämä testamentin hyväksyminen perukirjaan.

Perinnöstä luopuminen testamentin hyväksymisellä sitoo perinnöstä luopujan koko sukuhaaraa. Tämä on merkittävä ero ns. tavallisen luopumisilmoituksen ja testamentin hyväksymisellä toteutetun perinnöstä luopumisen välillä. Jos perillinen esittää erillisen perinnöstäluopumisilmoituksen ja sillä tavalla vetäytyy pesästä, tulee hänen sijaansa antaa testamentti tiedoksi hänen sijaantuloperilliseen. Tällöin testamentin hyväksyminen on näiden sijaantuloperillisten tehtävä ja heillä on myös mahdollisuus moittia testamenttia sekä rintaperillisillä oikeus vaatia lakiosaa. Mutta jos perillinen hyväksyy hänelle tiedoksiannetun testamentin ja tällä tavalla luopuu perinnöstä ilman, että hän kokonaan vetäytyy pesästä, sulkee hän testamentin hyväksymisellä koko sukuhaaransa pois.

Nopeaa apua lakiasioihin.