Lähtökohtaisesti työsopimus on sitova ja sen ehtoja on noudatettava. Olosuhteiden olennainen muutos tai kohtuuttomuus voi kuitenkin johtaa sopimusehtojen noudattamisesta vapautumiseen. Näiden lisäksi työoikeuden lainsäädäntö voi olla esteenä työsopimusehdon sitovuuteen. Tällöin työsopimus voi olla esimerkiksi työehtosopimuksen vastainen tai työsopimuslain turvaamia vähimmäisehtoja heikompi.

Työsopimuksen pätemättömyys voi tulla kyseeseen tilanteissa, joissa työsopimuksen syntyä rasittaa jokin pätemättömyysperuste, kuten sopimuksentekokelpoisuuden puute, pakottaminen tai erehdys. Näissä tilanteissa työsopimuksen pätemättömyyteen vetoaminen katkaisee työsuhteen, muttei tee työsuhdetta jo kuluneelta ajalta merkityksettömäksi.

Kohtuuttomia sopimusehtoja voidaan sovitella periaatteiden ja säännösten mukaisesti ottaen huomioon yksittäistilanteen eri olosuhteet.  Tällöin kyseeseen voi tulla ehdon lieventäminen tai sen soveltamatta jättäminen. Hyvän tavan vastaiset tai muutoin kohtuuttomat työsopimuksen ehdot voivat tulla soviteltaviksi tai ne voidaan jättää huomioon ottamatta. Edellytyksenä tälle on, että ehdon soveltaminen asianomaisessa tilanteessa osoittautuu kohtuuttomaksi.


Lähde §: työsopimuslaki


Suomen Juristit Oy
25.10.2016
(Päivitetty 7.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.