Kun työntekijä irtisanoo itsensä kesken lomautuksen ilman irtisanomisaikaa, hänellä ei ole oikeutta irtisanomisajan palkkaan.

Poikkeuksena edellä mainitusta on “200 päivän sääntö”. Jos lomautus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään 200 päivää, työntekijällä on oikeus irtisanoa työsopimuksensa ja saada korvauksena irtisanomisajan palkkansa.

Jos työnantaja tekee lomautetulle työtarjouksen ennen kuin lomautus on kestänyt 200 päivää, mutta lomautettu kieltäytyy työtarjouksesta, hän menettää oikeutensa irtisanomisajan palkkaan yli 200 päivää kestäneestä lomautuksesta huolimatta. Työnantajan työtarjouksen tulee kuitenkin olla aito: sillä ei saa pyrkiä kiertämään lakisääteistä ”200 päivän sääntöä”.

200 päivää kestänyt yhtäjaksoinen lomautus antaa työntekijälle mahdollisuuden valita. Työntekijä voi päättää itse työsuhteensa saaden vielä irtisanomisajan palkan. Alle 200 päivää kestäneissä lomautuksissa, jonka aikana työntekijä irtisanoo itsensä, ei ole oikeutta saada irtisanomisajan palkkaa.

Toisaalta työntekijä voi jatkaa odottamista ja palata töihin 200 päivän jälkeenkin, jos työnantaja vielä tuon jälkeen ilmoittaa töiden jatkumisesta. Jos työnantaja tällöin ilmoittaa lomautuksen päättyvän seitsemän (7) päivän päästä, työntekijälle palautuu irtisanomisaika.

Nopeaa apua lakiasioihin.