Työnantaja voi järjestää henkilökunnalleen henkilökuntaetuja. Ne eivät ole työntekijän palkkaa, mikäli ne ovat tavanomaisia ja kohtuullisia. Toisin sanoen ne ovat arvoltaan vähäisiä. Tällaisia etuja ovat esimerkiksi liikunta- ja kulttuurisetelit sekä erilaiset henkilökunta-alennukset.

Lomautetulla työntekijällä on oikeus käyttää henkilökuntaetuja vain, jos on sopinut niiden käytöstä työnantajan kanssa. Työnantaja voi oman harkintansa mukaan siis joko kieltää tai sallia ne lomautetulle työntekijälle.

Nopeaa apua lakiasioihin.