Tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla irtisanottaessa syy ei saa olla työntekijän käytöksessä tai muutoinkaan työntekijässä itsessään. Jos näin toimittaisiin, kyseessä olisi henkilöön liittyvä irtisanomisperuste. YT-neuvotteluiden perusteella tehdyt irtisanomiset eivät saa liittyä henkilöön itseensä.

Toisin sanoen vasta YT-neuvotteluissa selvitetään, millä perusteilla irtisanottavat valitaan ja ketkä irtisanotaan. Työnantaja voi itse valita kenet irtisanoo. Irtisanomisperusteet eivät kuitenkaan saa olla syrjiviä tai epäasiallisia. Esimerkiksi työnantaja ei saa irtisanoa työntekijää raskauden tai kansalaisuuden vuoksi. Eri asia on, että yrityksen johto päätöksiä tehdessään voi valita irtisanottavaksi sellaisen henkilön, joka on ollut yrityksen kannalta epätuottavin. Esimerkiksi myyntialalla voitaisiin irtisanoa sellainen työntekijä, jonka myyntitulos on heikoin pitkällä aikavälillä, tai muusta puhtaasti muusta työhön liittyvästä syystä.

Jos työnantaja on ennen irtisanomista tai sen jälkeen ottanut uuden työntekijän samankaltaisiin tehtäviin kuin YT-neuvotteluiden seurauksena irtisanottu työntekijä, irtisanominen on ollut laiton. Lisäksi edellytetään, ettei työnantajan toimintaedellytykset ole muuttuneet tuona aikana.

Irtisanominen on ollut laitonta myös silloin, kun töiden uudelleenjärjestelystä ei ole aiheutunut työn tosiasiallista vähentymistä. Esimerkiksi jos irtisanotun työntekijän työtehtävät hajautetaan muille työntekijöille siten, että muut joutuvat tekemään jatkuvasti ylityötunteja, työ ei ole tosiasiallisesti vähentynyt.

Määräaikaisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä ei voi irtisanoa. Jos määräaikaiseen työsopimukseen on otettu irtisanomisehto, työntekijä voidaan kuitenkin irtisanoa tuotannollisella ja taloudellisella perusteella.

Nopeaa apua lakiasioihin.