Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet on olemassa, kun työnantajan tarjoama työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi.

Puhutaan myös “kollektiivisista irtisanomisperusteista”. Työ on siis todellisuudessa vähentynyt muutoin kuin väliaikaisesti. Työn vähenemistä on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti, huomioiden koko yrityksen työtilanne. Esimerkiksi yksi negatiivinen tilikausi ei vielä oikeuta irtisanomisiin, jos muut tilikaudet ovat olleet positiivisia. Jos yritys on tehnyt tappiota, mutta on edelleen voiton puolella, ei se vielä ole peruste irtisanomisille. Työnantaja saa ennakoida irtisanomisperusteita, eli työn ei tarvitse olla vähentynyt vielä irtisanomishetkellä. Riittää, että työ vähentyy irtisanomisajan päättymisen jälkeen.

Irtisanominen on mahdollista, jos esimerkiksi irtisanotun työntekijän työtehtävät siirretään muiden tehtäviksi siten, että muiden pääasiallinen työnkuva ei muutu. Irtisanotun työntekijän työtehtävät siis hajautetaan useammalle eri työntekijälle, eikä kyseistä työtä tee enää yksittäinen työntekijä päätehtävänään. Muita syitä voi olla esimerkiksi hiljentynyt kysyntä, liikkeenjohdon tekemät päätökset ja kiristynyt kilpailu.

Nopeaa apua lakiasioihin.