Määrätäänkö velkajärjestelyyn aina selvittäjä? Kuka tehtävään voidaan määrätä?

Velkajärjestelyyn on mahdollista määrätä selvittäjä, jos se on velallisen taloudellisen aseman selvittämiseksi, omaisuuden rahaksimuuton vuoksi tai muuten velkajärjestelyn toteuttamiseksi tarpeen. Selvittäjän määrääminen tulee kyseeseen yleensä vain silloin, kun kohteena oleva omaisuus on sen luontoista, että sen myyminen ja muu määrääminen vaatii erityisasiantuntemusta. Selvittäjä voidaan kuitenkin määrätä myös esimerkiksi takaus- ja vakuusvastuun järjestelyssä.

Tuomioistuin määrää selvittäjän määräämisestä samalla kun se päättää velkajärjestelyn aloittamisesta. Selvittäjä voidaan määrätä tarvittaessa muunakin ajankohtana. Jos myöhemmin ilmenee tarvetta muuttaa jo hyväksyttyä maksuohjelmaa, niin selvittäjä voidaan määrätä laatimaan ehdotus maksuohjelman muuttamiseksi. Päätökseen, jolla selvittäjä on määrätty, ei saa erikseen hakea muutosta.

Lain mukaan velkajärjestelyn selvittäjäksi on määrättävä täysi-ikäinen ja rehelliseksi tunnettu henkilö. Selvittäjä ei saa olla konkurssissa, eikä hänen toimintakelpoisuus saa olla rajoitettua. Velkajärjestelyyn määrättävältä selvittäjältä vaaditaan aina hänen oma suostumuksensa tehtävään. Lisäksi edellytetään, että selvittäjällä on tehtävän edellyttämä kyky, taito ja kokemus. Hän ei saa olla velalliseen tai keneenkään velkojaan sellaisessa suhteessa, joka saattaa olla omiaan vaarantamaan hänen riippumattomuuttaan velalliseen tai velkojiin nähden. Laki antaa mahdollisuuden määrätä selvittäjäksi myös ulosottomies tai avustava ulosottomies.

Nopeaa apua lakiasioihin.