Jos uuden asunnon kaupassa ilmenee virhe, ostajalla on oikeus pidättyä omasta suorituksestaan eli kauppahinnan maksamisesta virhettä vastaavalta osalta. Ostaja voi vaatia virheen korjaamista tai oikaisemista siten, ettei siitä aiheudu kustannuksia ostajalle. Jos kustannukset olisivat kuitenkin virheen merkitykseen verrattuna kohtuuttoman suuret, myyjä saa torjua ostajan korjaamisvaatimukset. Mikäli kyseisen virheen korjaaminen aiheuttaisi suhteettoman suurta haittaa mahdollisille muille osakkaille tai jäsenille, vaatii virheen oikaiseminen näiden suostumusta. Asuntokauppalaissa säädellään uuden asunnon kaupasta ja virheen korjaamisesta luvussa 4.

Virheen korjaaminen uuden asunnon kaupassa

Uuden asunnon kaupassa virheen korjaamisen vaihtoehdoiksi voi konkretisoitua esimerkiksi 1. kauppahinnan maksusta pidättyminen 2. virheen oikaiseminen, jolloin myyjällä voi olla joko velvollisuus korjata virheensä tai oikeus oikaista virheensä sekä 3. hinnan alennus 4. kaupan purku tai 5. vahingonkorvaus. Perehdymme nimenomaisesti tässä artikkelissa virheen oikaisemisen muotoihin.

Virheen oikaisuvaatimus uuden asunnon kaupassa

Mikäli uuden asunnon kaupassa, asunnosta löytyy virhe, ostaja voi vaatia myyjää korjaamaan tai muuten oikaisemaan virheen ilman, että tästä virheen oikaisusta aiheutuu ostajalle kustannuksia. Myyjällä on oikeus kuitenkin kieltäytyä korjaamasta tai oikaisemasta virhettä, jos virheen oikaisemisesta aiheutuvat kustannukset olisivat myyjälle kohtuuttoman suuret verrattuna virheen merkitykseen ostajalle. Virheen merkitystä arvioitaessa otetaan huomioon esimerkiksi virheestä aiheutuvat mahdolliset lisäkustannukset ostajalle, mikäli virhettä ei korjattaisi. Lisäksi on otettava huomioon, aleneeko asunnon arvo, jos virhettä ei korjata.

Mahdollista on, että ostaja asettaa myyjälle kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa oikaisu on tehtävä. Jos myyjä ei ole määräajassa ryhtynyt toimiin virheen oikaisemiseksi, vaikka myyjällä olisi ollut siihen velvollisuus, ostajan oikeutena on teettää oikaisu jollakin toisella taholla ja tällöin vaatia kustannuksista korvausta myyjältä.

Virheen oikaisu ilman ostajan vaatimusta

Myyjällä on oikeus myös itse korjata virhe uuden asunnon kaupassa, vaikkei ostaja sitä vaatisikaan, jos myyjä virheestä tiedon saatuaan viipymättä tarjoutuu sen korjaamaan. Näin myyjä voi siten välttyä esimerkiksi ostajan hinnanalennusvaatimukselta, koska pääsääntöisesti myyjällä on oikeus korjata asunnosta löytyvä virhe. Erityisistä syistä ostaja voi kieltää oikaisun. Näin hän voi tehdä esimerkiksi siinä tapauksessa, jos virheen oikaisusta aiheutuisi hänelle olennaista haittaa tai asunnon arvon alenemista. Oikaisu tulee tehdä kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, kun ostaja on ilmoittanut myyjälle virheestä. Myyjän on tällöin korjattava virhe viipymättä ostajan siitä ilmoitettua. Myyjän on siten reklamaation saatuaan heti ilmaistava halukkuutensa korjata virhe, mutta myyjälle on kuitenkin ensin varattava tilaisuus tutkia virhe ja se, onko virhe mahdollista korjata. Mikäli ostaja ilman hyväksyttävää syytä kieltäytyy myyjän oikaisutarjouksesta, saattaa hän menettää oikeutensa mm. kaupan purkuun tai hinnanalennukseen.

Virheen välitön korjaaminen uuden asunnon kaupassa

Myyjä ei saa vedota siihen, ettei hän ole saanut tilaisuutta virheen oikaisuun, jos ostaja on korjauttanut virheen eikä olosuhteet huomioon ottaen kohtuudella voida edellyttää, että ostaja olisi jäänyt odottamaan oikaisua myyjän puolelta. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi jos virheen korjaamisella on kiire ja käsillä on vaara, että jos virhettä ei korjata kiireellisesti, siitä voi aiheutua lisävahinkoa huoneistolle tai ostajalle esimerkiksi olennaista asumishaittaa. Tällaisissa tilanteissa virheen välitön oikaiseminen on oltava niin ilmeinen, ettei ostajan voida edellyttää kääntyvän juuri myyjän puoleen ja jäävän odottamaan myyjän korjaustoimenpiteitä. Ostajalla on yleensä tällaisissa kiireellisissä tapauksissa oikeus vaati myyjää korvaamaan virheen korjauttamisesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset.

Lue lisää kiinteistökauppaan liittyvistä laatuvirheistä.

Nopeaa apua lakiasioihin.