Virkasuhteen päättäminen on mahdollista irtisanomisajan kuluttua. Se on mahdollista myös ilman irtisanomisaikaa, jos niin on sovittu tai laissa erikseen säädetty.

Virkasuhteen päättäminen henkilöstä riippuvilla syillä

Viranomainen, eli työnantaja ei saa irtisanoa virkasuhdetta virkamiehestä johtuvasta syystä, ellei tämä syy ole erityisen painava.

Tällainen syy ei ole ainakaan virkamiehen sairaudesta, viasta tai vammasta johtuva syy, paitsi jos siitä on ollut seurauksena virkamiehen työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen ja virkamiehellä on sen perusteella oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Irtisanomisperuste ei myöskään voi olla virkamiehen osallistumista virkamiesyhdistyksen päätöksen perusteella yhdistyksen toimeenpanemaan työtaisteluun eikä virkamiehen poliittiset, uskonnolliset tai muut mielipiteet taikka hänen osallistumistaan yhteiskunnalliseen toimintaan tai yhdistystoimintaan.

Irtisanominen on tehtävä tässä kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut viranomaisen tietoon. Viranomaisen irtisanomisoikeutta voidaan lisäksi sopimuksella rajoittaa siten, että tämä saa käyttää sitä vain sopimuksessa mainituilla perusteilla.

Raskaus, perhevapaat ja irtisanominen

Viranomainen ei saa irtisanoa virkamiestä raskauden johdosta. Jos viranomainen irtisanoo raskaana olevan virkamiehen, katsotaan irtisanomisen johtuvan raskaudesta, jollei viranomainen muuta perustetta näytä. Näyttötaakka muusta perusteesta on siis irtisanoneella työnantajalla. Viranomainen ei saa irtisanoa virkamiestä erityisäitiysloman, äitiysloman, isyysloman tai vanhempainloman taikka hoitovapaan aikana eikä myöskään saatuaan tietää virkamiehen olevan raskaana tai käyttävän edellä mainittua oikeuttaan, irtisanoa palvelussuhdetta päättymään sanotun loman taikka hoitovapaan alkaessa tai aikana.

Määräajaksi nimitetyn virkamiehen virkasuhde päättyy kun määräaika on kulunut loppuun, jollei virkasuhde irtisanomisen johdosta ole päättynyt sitä ennen.

Nopeaa apua lakiasioihin.